maanantai 16. joulukuuta 2013

Kokemuksia etäpäivästä 10.12.

Lukiossamme järjestettiin tiistaina 10.12. toisen vuosiluokan opiskelijoille etäpäivä. Opiskelijat saivat päivän lukujärjestyksen mukaiset ohjeet suoritettavista tehtävistä sähköisesti. Heidän tehtävänään oli opiskella aiheena olleet asiat sekä palauttaa annetut tehtävät sähköisessä muodossa opettajalleen. Käytössä olivat sähköposti, Google Drive, Wilma, Moodle ja Liikkeelle-ympäristö opettajan ohjeistuksen mukaan.


Ohessa opiskelijoiden ja opettajien mielipiteitä päivästä:

Opiskelijoiden kokemukset

Plussat:

+Sai nukkua pitkään (3)
+Oli rennompaa
+Sai tehdä töitä omassa tahdissa (3)
+Ei tarvinnut mennä kouluun (4)
+Vaihtelua (4)
+Erilaista oppimista (3)
+Sopivasti tehtävää (2)
+Mukavaa (3)
+Motivoiva
+Tehtävät oli hyviä ja niitä oli sopivasti
+Selkeät ohjeet tehtävien tekoon (2)
+Pystyi keskittyä rauhassa ja omalla tavallaan tehtävien tekoon
+Tuli luettua huolellisemmin kappaleet
+Oppi tekeen itsenäisesti asioita
+Vapaa aikataulu

Miinukset:

-Matematiikasta oli liikaa tehtäviä
-Liikaa tehtäviä (2)
-Netissä työskenteleminen monimutkaista
-Matemaattiset laskut olivat hankalia, koska ei ollut sopivaa ohjelmaa
-Kaikki piti tehdä sähköisesti
-Opettajajohtoisesti työskennellessä oppi paremmin
-Piti tehdä juuri niiden tuntien aikana. Eikö voisi lähettää vain saman päivän aikana?
Tehtävät täytyi palauttaa oppituntien aikana  -> sama olla koulussa tekemässä tehtäviä (4)
-Päivän olisi pitänyt olla maanantai tai perjantai. Tiistai oli epäkäytännöllinen varsinkin kaukaa tulevien kannalta. Kennelit ei pääse kotiin.   (4)
-Huonoa oli se, että piti tehdä netissä (entä jos netti ei toimi tai pätkii?)
-Kaikkien etäpäivän tuntien pitäisi olla etänä
-Palautukset
-Tableteille ei tullu paljon käyttöä

Kehitettävää:

-Lisää etäpäiviä (3)
-Selkeämmät ohjeet (3)
-Vähemmän tehtäviä
-Tietyt tehtävät saisi tehdä kirjallisesti
-Voisi järjestää kerran jaksossa
-Lisää etäpäiviä
-Tehtävät saisi tehdä myös paperille ja palauttaa seuraavana koulupäivänä
-Päivä tulisi sijoittaa paremmin
-Etäpäiviä voisi pitää tulevaisuudessakin, mutta tehtävien palautusajankohtia voisi olla esim. kyseisen päivän iltaan mennessä
-Muistiinpanoja etukäteen
-Muistiinpanot netissä
-Palautuspäivä tehtäville
-AC-opetusta
-Tunteja olisi voinut olla netin välityksellä


Opettajien kommentteja

Plussat:

“Merkityksellinen kokeilu hyödyntää erilaisia ohjausvaihtoehtoja (AC) ja eri oppimisympäristöjä”

“Mielenkiintoinen kokeilu. Hyvin opiskelijat tehtävät tekivät.”

“Osa oppilaista piti etäpäivästä, koska sai vapaasti työskennellä ja etsiä tietoa tehtäviin kotona tai koulussa , sekä pystyi käyttämään erilaisia tiedonhankintamenetelmiä, erilainen opiskelupäivä. Opettajana piti pohtia tehtävä laajasti ja siten, että oppilas saa asiasta kokonaiskuvan ja pystyy hankkimaan tietoa itsenäisesti.”

“Mielenkiintoinen, erilainen päivä.”

Miinukset:

“Muutama oppilas piti päivää turhana ja olisi opiskellut koulussa.”

“Jäi vähän epäselväksi, pitikö ne tehtävät tehdä juuri oppituntien aikojen puitteissa, vai ei. Sitä opiskelijat purnasi, miksi piti tehdä just silloin, kuten vaadin, eikä vaikka vain saman päivän aikana!”

Kehitettävää:

“Omalta kohdalta kyllä. Mielestäni ei saisi jäädä kokeiluksi vaan ottaa käyttöön säännöllisesti (vaikka kerran lukukaudessa). Olisipa mielenkiintoista järjestää etäpäivä jonkin teeman ympärille kaikkien oppiaineiden osalta, oppiainerajat rikkoen yhteistyössä opettajat ja opiskelijat. Tuotoksia voitaisiin esitellä postereina, facebookissa tms”

“Pidin itse päivää kokeilun arvoisena. Miten oppilaat omaksuivat opiskelemansa asiat, jää vielä vähän arvailuksi.”

"Seuraavalla kerralla avuksi myös esim. AC, Google Hangouts tai Skype."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti