perjantai 30. marraskuuta 2012

QR

QR-koodien hyödyntämiseen opetuksessa ja yleensä koulumaailmassa törmäsimme Konnevedellä Löytöretki3-seminaarissa 6.11.2012. Ensimmäiseksi kohteeksi pääsi lukiomme uusi esite.



Lukuvuoden lopussa lukion ja perusopetuksen yhteisenä biologian ja maantieteen opettajana suunnittelin ja toteutin Evoluutiokävelyn opettamani 9. luokan oppilaiden kanssa. Osa näistä oppilaista on tulevia lukiomme opiskelijoita, jotka ottivat samalla tuntumaa omien mobiililaitteiden käyttöön oppitunnilla. Googlen Drive-sovellus toimi tehtävässä tarvittavana pilvipalveluna. Seuraavan lukuvuoden alkuun mennessä työstämme yksityiskohtaiset ohjeet tehtävän toteuttamiseen.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sosiaalinen media lukion arkeen

Osaava-hanke järjesti Kannuksen lukiolla sosiaalisen median koulutusta, jossa sisältönä oli mm. sosiaalisen median toimintatapoja, eri välineitä ja mahdollisuuksia opettamisen ja oppimisen tukena. SOME-kouluttaja Oskari Uotinen johdatteli mukaansatempaavalla otteellaan pohtimaan, miten opettaja voi ohjata oppimista sosiaalisessa mediassa ja hyödyntää verkkopalveluja työssään.

Facebook-sivu perustettiin lukiollemme myös 12.9.2012 sosiaalista mediaa käsittelevien VESO-koulutusaiheiden yhteydessä.